14.11.2017

KOKKAA KUIN TUOMINEN 3: MÄTTÖSALAATTI

Loistavaa päivää kaikille.

Pikainen comeback uuden ohjeen muodossa. Tällä kertaa kyseessä on oikeasti hyvä ohje ja astetta terveellisempi vaihtoehto.

Mättösalaatti:

5dl kierremakaronia
200g palvikinkkua
1.5 omenaa
10 kirsikkatomaattia
1/3 kurkku
2/3 paprika
jäävuorisalaatti
pieni pussi mozzarellaa
pussi pakastepikkuporkkanoita
kevytmajoneesia

1. keitetään makaroni ja sulatetaan porkkanat
2. Pilkotaan muut ainekset sopiviksi paloiksi
3. Sekoitetaan ainekset keskenään ja lisätään kevytmajoneesia oman maun mukaan.

Annoksesta riittää kolmeksi työpäiväksi itselleni eli luultavasti kyseessä on noin 6. hengen annos.

Nautinnollisia hetkiä

Sami

6.1.2017

[Fi] SALIKENGÄT NAULAAN

[Fi]

Nyt on koittanut aika ripustaa salikengät naulaan. Tämä tarkoittaa myös blogille muutoksia, muttei suinkaan loppumista.

En todellakaan aio lopettaa urheilua. Päinvastoin, nyt painetaan uutta vaihdetta silmään eri merkeissä. Syyt salikenkien ripustukselle ovat varsin inhimillisiä ja hyvin helposti ymmärrettävissä.

Tässä syy:


Kuten voitte arvata. Palaan pajalle varsin pian, vaikkakin toivon suuresti jäiden kestävän pitkään täällä etelässäkin.


Sami

31.12.2016

[Fi] PELIKORTIT UUSIKSI JAKOON

[Fi] Terve!

Vihdoin myös kunnon treenipostausta.

Keskustelin paikallisen kokeneemman punttailijan kanssa tässä vähän aikaa sitten salitreenien ohessa, ja hän antoi melko tärkeän vinkin, joka oli myös pyörinyt mielessäni, mutta en ole uskaltanut lähteä tähän kokeiluun. Hän kertoi, miten hän on useamman vuosikymmenen kokemuksella jaksottanut treeninsä, ja päätin ottaa kopin tästä neuvosta.

Aikaisemmin olen treenannut käytännössä pääasiassa tällaisella jaolla:

I. Rinta & Ojentaja
II. Selkä
III. Hartia
IV. Hauis
V. Jalat

Viideksi jaettu, kuten voitte huomata. Aiemkin en ole välittänyt tippaakaan vetävistä ja työntävistä vaan olen pitkälti mennyt sen mukaan, mitkä liikkeet tuntuvat sopivan hyvältä yhteen. Viisijaollisuus teki sen, että harvoina viikkoina ehtisin tehdä kaiken mitä piti. Vatsoja en ole listannut näihin, vaan ne tehdään fiiliksen ja vapaan ajan mukaan.

Uusi jaollisuus näyttää tältä:

I. Rinta
II. Selkä & Ojentaja
III. Hartia & Hauis
IV. Jalat

Kuten voitte huomata, rinta on nyt saanut täysin oman päivän. Tämä siitä syystä, että rinnan kanssa tarvitsisin tuloksia ja sille omistetulla pöivällä saan täyden fokuksen siihen. Selkä ja ojentaja perustellaan sillä, että selkä on pääasiassa vetävä lihasalue ja ojentaja työntävä. Kahta vetävää ja kahta työntävää en halua sotkea, koska ne kuluttavat toisiaan jokatapauksessa. Tämän takia ojentaja ja hartia ei ole samalla päivällä. Selän kanssa ojentaja valikoitui ihan vain oman fiiliksen vuoksi. Hauis ja hartia on toinen vetävä-työntävä pari. Tämä pari oli pääasiassa syy miksi selälle valikoitui ojentaja. Hartia ja hauis on minulle loistava yhdistelmä ja se toimii laittoman hyvin. Tykkään molempien treenaamisesta ja combona nämä kaksi luovat täydellisen treenin. Jalat ovat viimeinen, mutta varsin yllätyksetön valinta neljänneksi. Jalat ovat tietenkin sisällytettävä ohjelmaan ja en halua niiden kanssa sotkea mitään muuta. Neljällä jaollisuuden valitsin pääasiassa oman aikataulun vuoksi; neljä on helpompi mahduttaa viikkoon kuin viisi.

Näin pakka laitettu uudelleen jakoon ja nyt on mielestäni aiempaa parempi käsi. Näillä jaoilla suuntaan kohti tulevaa vuotta. Huomenna saatte vuoden yhteenvedon ja tulevan vuoden suunnitelman.

Sami

29.12.2016

[Fi] TESTI: PROTEIINIVANUKAS

[Fi]

Antilisäravinne aika on ohi omalta osaltani. Olen kuukauden päivät käyttänyt perus palautusjauhetta, mutta tänään testasin täysin uutta tuotetta.

Kyseessä oli SportLife Nutritionin Pudding eli vanukas. Mauksi valikoitui suklaatoffee. Statseiltaan kohtuu hyvä tuote: 22.2g proteiinia ja 108kcal. Tähän lisäksi kahden desin maidon statsit, joten pakettina melko hyvä.

Valmistus oli helppo. Jauhe sekoitetaan kahteen desiin maitoa ja annetaan tekeytyä noin 5 minuuttia jääkaapissa.

Sen jälkeen asiat muuttuivat vaikeaksi. Vanukas oli rakenteeltaan outo ja vellimäinen ja makukaan ei makunystyröitä hivellyt. Plussana vieno toffeemainen maku, joka jäi suuhun pyörimään. Valitettavasti sinne jäi myös proteiinijauheen ja muun mössön maku.

Kokonaisuutena ei alkuunkaan omaan makuuni enkä voi valitettavasti suositella sitä.

Ohessa kuvia.

Sami

27.12.2016

[Fi] KOKKAA KUIN TUOMINEN 2

[Fi] Joulu on lusittu ja o aika palata perinteisten ruokien pariin. Tuomisen keittokirjasta avautuu tänään uusi ohje, joka varmasti maistuu jouluruokien jälkeen.

Lihapullat

Ainekset:
350g Kivikylän Palvarin lihapyörykät

Ohje:
1. Avaa kotiovi
2. Suuntaa kauppaan
3. Osta Kivikylän Palvarin lihapyöryköitä
4. Mene kotiin
5. Istuudu pöytään
6. Avaa paketti
7. Nauti

Takuuvarma ohje ja toimii joka tilanteessa. Tuomisen keittokirjan Lasse Kukkonen, varsinainen luottopakki.

Kommentoikaa alle ruokalajeja, joihin kaipaisitte Tuomisen keittokirjan ohjetta.

Sami

22.12.2016

[Fi] TUOMISEN TIPSI 2

[Fi] Hellouhellou! Joulu ja uusi vuosi lähestyy. Tämän mukana tulee uuden vuoden lupaukset eli monille liikunnan lisääminen. Tipsi liittyykin tähän.

TUOMISEN TIPSI 2 - HEIAHEIA-SOVELLUS

Tipsinä jakaisin teille kaikille sovellusvinkin kaikille urheilua harrastaville. Heiaheia-sovellukseen voi kirjata kaikki liikuntasuoritukset ja kaikki säilyvät siellä itsensä nähtävillä. Heiaheia toimii myös verkossa, joten älypuhelin ei ole välttämätön. Heiaheiaassa voi myös lisätä kavereita, joiden liikuntasuorituksia voi seurata ja saada lisämotivaatiota kilpailuhengen kautta.

Heiaheiaassa voi asettaa viikkotavoitteita, jotka itselleni ovat erittäin hyödyllisiä. Myös lajivalikoima on laaja: tonttuilusta kuntosaliin ja strip aerobicista salibandyyn. Toisinsanoen jokaisen makuun jotakin.

Sovellus on nopea käyttää ja treenien kirjaamiseen ei kulu sekuntteja pidempään.

Suosittelen kokeilemaan ja lisäämään itse mestarin kaveriksi sovelluksessa.

Sami